About very rare, super obscure and downright weird automobiles in Finnish and English.

Monday, November 30, 2015

Todella outoa!

Tässäpä tarjolle viisi (5) todellista sporttikummajaista. Lisätietoa otetaan vastaan, mikäli jollakulla sitä on!

Yläkuvan auton merkki on Yanase YX 1200. Jo vuonna 1915 perustettu Yanase on yhä merkittävimpiä autojen jälleenmyyjiä Japanissa, ja sillä on yli 200 myymälää. 1960-luvun puolivälin paikkeilla valmistui ainakin tämä yksi auto, joka kantoi yrityksen nimeä ja sai mallimerkinnän YX 1200. Tietääkseni siinä käytettiin Yanasen maahantuoman Volkswagenin tekniikkaa.

Luistavasti muotoillun Yanasen alapuolella on parikymmentä vuotta nuorempi ranskalainen Kikos IVE-RS82. Ilmeisesti vuonna 1982 esitellyn pienen urheiluauton silmiinpistävin piirre, eli Lamborghinin tyyliin avautuvat ovet, ovat nähtävissä kuvassa (joka on todennäköisimmin peräisin jostakin lehdestä). Moottorin pitäisi olla peräisin Renault 12:sta ja myös Alpine A110:n osia on käytetty. Valmistusmääristä tms. minulla ei ole aavistustakaan, mutta autolla on ilmeisesti myös seuraaja, IVE-RS85 (kenties esitelty vuonna 1985). Siitä en ole koskaan nähnyt edes yhtäkään kuvaa.

Kolmas auto on saksalaisen Walter Ribicin luomus, merkiltään yllättäen - Ribic. Tietojeni mukaan Walter oli Ribic Systems -yrityksen johtaja, ja hänen oli tarkoitus valmistaa Mercedeksen moottorilla varustettua pikkuista urheiluautoa 15 kappaleen vuosivauhdilla. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut.

Toiseksi alimmainen ajopeli on koko viisikon mystisin. Sen merkki on Toohey, ja se on peräisin Australiasta. Muuta varmaa tietoa ei ole, mutta auto on saattanut valmistua vuonna 1973. Olisiko auton rakentaja itse kuvassa?

Alakuvan lokinsiipiovinen ranskatar on merkiltään ATLA Coupe. Pientä sporttia valmistettiin tietääkseni vuosina 1958 - 61, mutta valmistusmääristä tai käytetystä tekniikasta minulla ei ole harmainta hajuakaan. Suurinpiirtein ainoassa ATLAa koskevassa tiedonjyvässä mainitaan että auto painaisi vain 500 kiloa ja siinä olisi muovista valmistettu kori.









Kuvat: allcarindex.com

Monday, November 16, 2015

Zunder 1500

Argentiina oli 1960-luvun koittaessa melko autoistunut maa, mutta itse autokanta koostui lähes 100-prosenttisesti tuontitavarasta. Bongiovannon veljekset Nilson Jose ja Eligio Oscar kaipailivat tilanteeseen muutosta, ja ryhtyivät suunnittelemaan kaksiovisen, sedan-mallisen auton tuotantoa Rio Cuarton lähellä sijaitsevassa tehtaassa. Omintakeisesti muotoillun korin materiaaliksi valittiin lasikuitu.

Moottoripuolelle oli tyrkyllä VW Kuplan mylly, mutta ajatus sen istuttamisesta jokseenkin sporttiseksi kaavailtuun autoon ei miellyttänyt veljeksiä. Niinpä Nilson Jose, kokenut bisnesmatkaaja, pakkasi kimpsunsa ja lähti Saksaan neuvottelemaan hieman tehokkaamman teutonivoimanlähteen valmistajien kanssa.

Porschen johto suhtautui jopa hämmästyttävän myötämielisesti argentiinalaisveljesten hankkeeseen. Bongiovannit saivat Porschelta paitsi moottorin ja vaihteiston, myös apua käytännön insinöörityöhön sekä luvan käyttää Porsche-nimeä autonsa markkinoinnissa.

Zunder 1500 -nimen saanut kulkine esiteltiin Alvear Palace -hotellissa Buenos Airesissa ja tilaisuus herätti suurta kiinnostusta kotimaisen yrityksen projektia kohtaan. Sen lasikuitukorin alla oli yksinkertainen putkirunko, rumpujarrut kaikissa pyörissä sekä tietenkin Porschen vaihteisto ja 1500 -kuutioinen bokserimoottori, joka kehitti 58 hevosvoimaa. Kyseinen hevoslauma antoi hiukan alle 900 kiloa painavalle autolle 140 kilometrin tuntinopeuden. Porschen vaikutus näkyi myös sisätiloissa, sillä kojelautaan oli istutettu ison P:n mittarit.

Innostuneesta vastaanotosta ja Porschen tekniikasta huolimatta Zunderille ei riittänyt ostajia. Bongiovannien yritys ehti valmistaa noin 200 autoa ennen konkurssia. Suunnitelmat Karmann Ghia -korisen Zunder Coupen (alakuva) tuotannosta eivät milloinkaan toteutuneet.


 
Kuvat: blogdocamaro.blogspot.com, Julian Sanchez Garcia, zunder1500.worpress.com

Monday, November 2, 2015

Fageol Supersonic

Muistan nähneeni alle kouluikäisenä pikkukössinä V8-Magazinessa kuvan autosta jonka merkki oli Fageol. Ilmeisesti minulla oli jo tuolloin silmää erikoisehkolle muotoilulle, sillä perin kummallisen näköinen ajopeli jäi mieleen vaikka merkki olikin tyystin outo...

Fageol oli pienelle autoentusiastille outo brändi, mutta sillä oli takanaan historia bussien, kuorma-autojen sekä traktorien valmistajana. Rollie, William, Frank ja Claude Fageol perustivat omaa nimeään kantaneen yrityksen vuonna 1916 Oaklandissa, Kaliforniassa ja sen tuotteet saavuttivat pian hyvän maineen. Fageol valmisti myös kaksi luksusluokan henkilöautoa, mutta tuo projekti sai äkkilopun kun moottoritoimittaja Hall-Scottin oli ryhdyttävä tekemään moottoreita 1. maailmansodan lentokoneisiin.

Veljessarja jätti Fageol Motorsin vuonna 1927, ja Frank ja William perustivat busseja valmistaneen Twin Coach Companyn. Fageol Motors toimi uuden johdon alaisuudessa vielä viiden vuoden ajan, mutta lopulta sille kävi samoin kuin monille muillekin autovalmistajille: Laman aiheuttamat vauriot osoittautuivat kuolettaviksi ja firma joutui selvitystilaan. T.A. Peterman osti tehtaan sekä muun jäämistön vuonna 1938 ja ryhtyi valmistamaan kuorma-autoja. Ensimmäinen Peterbilt rullasi ulos entisestä Fageol-tehtaasta jo seuraavana vuonna...

Vuonna 1948 Twin Coachin johdossa oli Frankin ja Williamin lisäksi myös kolmas Fageol-veljes: Louis Fageol, yrityksen presidentti. Louis oli automies henkeen ja vereen, sekä lisäksi todellinen vauhtihullu joka ajoi kilpaa sekä autoilla että moottoriveneillä. Hän oli myös taitava insinööri ja mekaanikko. Mainittuna vuonna hän osti Joel Thornelta auton jonka tämä oli rakentanut yhdessä Art Sparksin kanssa kymmenen vuotta aiemmin. Virtaviivainen menopeli (kuva 1) oli suunniteltu murskaamaan nopeusennätyksiä Bonnevillessä, mutta suunnitelma ei milloinkaan toteutunut ja rahan tarpeessa ollut Thorne päätyi myymään hylätyn projektin L. Fageolille.

Louis ei aikaillut, vaan ryhtyi heti muokkaamaan autoa mieleisekseen. Jo seuraavana vuonna muodonmuutoksen kokenut ja nimen Fageol Supersonic saanut vauhtihirviö oli näytillä Indianapolisissa (kuva 2). Alunperin siinä oli ollut kaksi Miller-moottoria, mutta vuoteen 1953 mennessä Fageol oli vaihtanut tilalle oman luomuksensa: 404-kuutioisen täysalumiinipannun, joka poltti propaania ja kehitti 275 hevosvoimaa. Tuolla tehomäärällä auton huippunopeuden piti olla noin 240 kilometriä tunnissa. Torsalastic-nimellä kutsuttu innovatiivinen jousitus piti huolen siitä että Supersonic myös pysyi tiessä kiinni suuremmissakin nopeuksissa.

Fageol ajoi autollaan paljon, ja sen ulkonäkö muuttui moneen kertaan (kuvassa 3 Supersonic on 50-luvun puolivälin kuosissa). Joskus vuoden 1953 jälkeen ultramoderni moottori vaihtui kuusisylinteriseen Twin Coach -bussin voimanlähteeseen ja samalla myös alkuperäinen alusta sai lähtöpassit. Alunperin autossa ei myöskään ollut ovia (ovettomuus vaikuttaakin olevan kerta toisensa jälkeen toistuva teema Outo Auto -blogissa), vaan hydrauliikalla toiminut katto liukui sivuun nappia painamalla kuin hävittäjäkoneessa ja astinlaudat työntyivät esiin kyljistä. Nykyisin Supersonicissa on kuitenkin tavanomaiset (lue: tylsät) ovet. 

Ainakin vielä muutama vuosi sitten Supersonicin omisti Robert DeMars, joka lainasi auton kalifornialaiselle Automobile Driving Museumille. Siitä kenen omistuksessa Supersonic oli ennen DeMarsia ja missä automuseossa se oli kuvattu V8-Magazineen, allekirjoittaneella ei ole aavistustakaan. Mikäli joku osaa valottaa Supersonicin vaiheita, kaikki tieto otetaan ilolla vastaan ja täydennetään tarinaa!






 
Kuvat: kustomrama.com, beforeitsnews.com